Katastrofin käsikirja

Aallon kokeissa oli siis haastattelu, jonka oli tarkoitus kestää kaikilla sen 5 min todennäköisesti isosta hakijamäärästä johtuen. Mua ihan suoraan sanottuna hävetti itseni, koska meikän yleensä niin hiljainen sanainen arkku aukesi niinki repäisten ettei mua oltu saada hiljaiseksi millään. Jännään haastatteluita ja esittelyitä jo valmiiksi ihan hirveästi ja yritin vielä hetkeä ennen haastattelua uskotella itselleni että parempi puhua paljon kuin jäädä hiljaiseksi, mutta ei helvetti vähempikin olisi riittänyt mun tapauksessa :–D 

Jos jotakuta muuten kiinnostaa kokeiden lopputulos, niin en saanut koulupaikkaa. Kuitenkin ihan mieletön fiilis siitä että pääsin ekalla yrittämällä niinkin pitkälle TAIKin kokeissa kuin viimeiseen vaiheeseen. Tästä vähän boostausta itsetuntoon ja ens vuonna sitten uudestaan! 

Tagit: häpeä on läsnä, jos ens vuonna paremmin, pääsykokeet.